counting all the assholes in the room, well i'm definately not alone

Voi hyvät hyssykät. Koulun kanssa ja koulukaverin kanssa menee hermo. Paritöinä pitää tehä kaikki ja nyt mulle valitetaan siitä etten oo tarpeeksi aktiivinen. Onko se niin vaikea sitten kertoa toivomuksia siitä mitä tulisi tehdä, eikä vaan tehdä sitä kaikkea marttyyrimaisesti yksin. No joo, en oo nyt ollut aktiivisimmasta päästä, kun kerta poikaystäväkin just löyty. Ja joo taas kaikki on mun vikaa ja oon paska ihminen ja vittusaatana oon niin vitun kamala, kun sitten otan ja kysyn mikä on vialla. No, tämähän johtuu vaan siitä, että mun telepaattiset kyvyt on yksinkertaisesti niin olemattomat etten kykene tekemään kaikkea mitä toinen vaatii ajatuksissaan. Tottahan mä toimisin niin kuin sen ihmisen mieli, mutta en mä jaksa arvailujen varaan kaikkea jättää.

Toinen puolihan on sitten niin, että minähän olen joka asiassa vikana, minä en osaa mitään, en osaa ajatella omilla aivoillani ja oon vaan yksinkertasesti niin paskakasa, että mulle voi vaan tiuskia jos jotain on. Ja ei, mulla ei ole minkäänlaisia tunteita. Siedän kaiken paskan mikä niskaan kaadetaan.

Tää valitus on todellakin aiheetonta osittain sen takia, etten oo tosiaan ollut hirveen aktiivinen, mutta ei se oikeuta toista leikkimään martyyria ja sättimään mulle. Sanoo suoraan jos vituttaa ja sanoo, jos en sen mielestä tee mitään oikein.

Yritän säästää läheisten korvia ja hermoja kohdistamalla suurimman osan valituksesta tänne. Helpottavaa.

it's so typical

Normi maanantai. Kotiuduin poikaystävän luota ja kävin koulussa.
Nyt muute on jotain uutta tämänkin aurigottomuuden alla, meillä vaihtui jakso ja nyt alkaa oikeasti kunnolla koulu. Viime vuonna valitin sitä, että sillä koulutöiden määrällä saa sydänkohtauksen ja nyt valitan siitä, kun koulua ei ole kuin pari tuntia viikossa. Jep jep. Ehkä oon nyt sitte tyytyväinen tähän työmäärään mitä tämä jakso tuo tullessaan. Paree olis.

Tilasin itelleni läppärin. Se on just semmonen sopiva mulle. Kunhan saan musiikkia kuunneltua, toimivan officen ja surffailtua netissä niin oon todella tyytyväinen. Ei kait siitä sen enempää.

Maanantaisin ei muuten kyllä tapahdu mitään. Tylsä päivä.

Ai nii. Jaksoin laittaa paplarit päähän ja lakata kynnet. Tunnen oloni naiselliseksi.

Breathe

Jeejee. Hyviä päiviä pitää olla viikossa ainaki kaks. Eilinen oli mahtava päivä ihan vaam sen takia, että mun tatuointia alotettiin ja tää päivä on nyt sit toinen ku pääsen poikaystävää näkemään. :) Luulisin kyllä että viikonlopusta taitaa tulla aika hyvä jos näkis kavereita sit muutenki. Ja jos kävis vaikka parilla pitkästä aikaa. On tuo juominen jäänyt vähä vähemmälle, mut se nyt ei oo mitään muuta ku positiivinen juttu.

Kämppis alko ärsyttämään. Sanoin sille ite et jos joku vaivaa tai jotain niin sano, mutta sitte ku se sanoo niin tekee mieli potkasta sitä naamaan. Se on lähinnä se sen tapa tehdä ja sanoa asioita. Muuten kyllä on kiva tyttö muuten, odotin kyllä paljon pahempaa. Jotain teinibilehilettä, thank god ei tullu semmosta.

No vitura. Tässä varmaan täytyy lähtee autoilemaan kohti kotia.

it's uncurable

Ahdistuksen hetkellä tämänkin blogin muistin. Ei oikeastaan edes ole ahdistuksen hetki, lähinnä ärsytyksen. En edes tajua miksi olen näin ärsyyntynyt ja kärsimätön. Diagnosoin tämän levottomuuden ja kärsimättömyyden lähinnä raittiinilmanpuutteeksi, enkä kuitenkaan saa aikaiseksi muuta kuin pieniä ajatuksia lenkkeilystä. Minkä sitä laiska ihminen itselleen voi.

Ei tästä kuulkaa tuu yhtään mitään. Mä en jaksa mennä kouluun kun se ei kiinnostaa, mun motivaatio on ihan nollassa kaiken suhteen ja koulukavereidenki naamat ärsyttää niin vitusti. Helvetinhelvetti. Miksen mä vaan voi olla niin itsetietonen ihminen, että tietäsin mikä musta tulee isona. Miksen mä voi olla niin lahjakas, ettei kaiken eteen tarvis aina taistella niin kamalasti. Miksi mä yleensäkään menin tuohon vitun kouluun? Osa musta haluaisi luovuttaa, osaa haluaa jatkaa ittensä kiusaamista ja osa taas on niin intohimosesti kiinnostunut tuosta alasta. Mä olen niin helvetin turhautunut.

Oikeastaan ainut ihminen joka mut saa kunnolla hymyilemään on ihana poikaystävä. Löysin tuollaisen ihmeen, joka jaksaa mua ja mun kiukuttelua katella kauemmanki. Ihana tapaus. Kunpa mä vaan olisin sen arvoinen. Pitää yrittää parantaa tapoja ja käyttäytyä niinku ihmiset. Lopettaa tää ainanen valittaminen. Ei tätä tämmöstä paskan jauhamista jaksa kukaan kuunnella, vähiten minä itse. MÄ HALUAN OLLA VÄLILLÄ POSITIIVINEN. PERKELE! Mulla on kaikki hyvin, mutta vittu vieköön mä jaksan valittaa ja valittaa ja valittaa. Ei näin.

Vituttaa tää ailahtelu. Vituttaa myös tää vitun negatiivisuus. Vittu.

this is your great escape

Nyt tekisi todellakin mieli paeta pahaa maailmaa. Mitään ei oikeastaan ole sattunut, mutta silti kaikki menee vain niin päin vittua. Minkäs sille voi, sellaista se elämä on.

Ehkä sitä kuitenkin pitäisi osata avata suunsa silloin kun pitäisi. En vaan osaa, en ole koskaan osannut, enkä varmaankaan tule koskaan osaamaan. Minulle tosin sanotaan, että jatka elämääsi niin ei tarvitse noita juttuja miettiä. Enkä edes tiedä mikä tässä nyt hiertää niin pahasti. Toki se ei auta, että kaveri hieroo kaikkea tätä silmille. Ei ajattele mitä sanoo, eikä varmaan tajuakaan sanovansa pahoja asioita. Meidän molempien yhteinen kaveri. Onhan hän vaikeassa tilanteessa ja itse olen tätä tainnut kerjätäkin. Pitäisi osata lopettaa ajoissa.

Olkoot. Lopetan asiasta jauhamisen.


(en mä siihen kuitenkaan pysty vielä. katsotaan mitä draamaa vappu tuo tullessaan.)

tappohalusta

Kyllä, tällä hetkellä on murhanhimoinen olo. Ei siis mitään positiivisia fiiliksiä ketään (lue: entistäni) kohtaan. Tieto siitä, että hän on myöskin mahdollisesti pettänyt minua uuden tyttönsä kanssa ei tunnu hyvältä, mutta ei myöskään niin pahalta kuin ajattelin. Entinen ei ilmeisesti pysty elämään yksin. Harmittaa toisaalta, että häneen olen kuluttanut aikaani ja ajatuksiani. Olen myös ollut hänelle kiltti ja tehnyt kaiken hänen puolestaan. Tällä tavoin olin myös pääsin myös itsekin helpoimmalla, mutta silti.. miksi ihmeessä olen ollut niin tyhmä?

Olen suoraan sanottuna pettynyt häneen. Miksi hän ei voi olla rehellinen? Miten hän kehtaa moralisoida minulle harmittomasta takapuoleen tarraamisesta, kun hänellä itsellään on jo vakavampi suhde meneillään. Miten hän on voinut saada minulle tällaisen syyllisyyden tunteen omasta olemassa olostani? En todellakaan käsitä. Minua on ilmeisesti vaan niin helppo höynäyttää, koska luotan liikaa.

Alan toki jo epäilemään sitä, että onko hän koskaan ollut minulle rehellinen. Vähitellen olen saanut selville asioista, joista hän on minulle valehdellut. Pieniä asioita kylläkin, mutta tässä vaiheessa nekin alkavat tuntua niin suurilta. Pistää vaan miettimään, miten paljon hän onkaan minua käyttänyt hyväksi ja miten paljon hän on minulle valehdellut. Tuskin puhui totta sanoessaan rakastavansa minua.

Katkeran ex-avokin tilityksiä joo. Tällä hetkellä se on yksi ja sama. Nyt minulla on oikeasti aihetta siihen katkeruuteen. En minä muutakaan voi. Haluan nyt vaan jatkaa elämääni ilman tätä ihmistä ja kiitän vaan itseäni siitä, että älysin laittaa välimme poikki.

Päällimmäisenä ajatuksena vaan on, että hänellä ei ole edes munaa olla rehellinen. Tässäkään vaiheessa. Lässyttää vaan siitä, kuinka minulla on paljon paremmat lähtökohdat kaikkeen ja minulla ei ole oikeutta valittaa mistään. Vitut sanon minä.

Tekopyhä paska.

vihantunteesta

Haluaisin rakastaa ja vihata asioita tasapuolisesti. Harmittaa, että tällä hetkellä elämääni hallitsee enemmänkin tuo suuri viha ihmisiä ja elämää kohtaan.

Suurin vihan aiheuttaja tällä hetkellä on entiseni. Miksi minuun pitää vaikuttaa tämä asia niin paljon. Tuntuu, että se koko yhteinen aika meni hukkaan ja on vaikea uskoa entisen rakastaneen minua ollenkaan. Olin vaan hänelle jonkinlainen äiti, joka huolehti kaikesta ja maksoi laskut hänen puolestaan. Oikeastaan en tajua miksi edes vielä rakastan häntä niin paljon, ottaen nyt huomioon sen kaiken paskan mitä se suurimmaksi osaksi oli. Eipä sillä, kyllä niitä hyviäkin hetkiä oli. En minä muuten sen kanssa häitäkään olisi jo suunnitellut.

Tätä vihaa ei myöskään helpota se, että entisellä on uusi tyttöystävä jo nyt. Ei siitä ole kuin pari kuukautta, kun erottiin. Omien sanojensa mukaan hän ei halunnut nyt seurustella pitkään aikaan. Halusi olla yksin. Entiseni ei tosin tiedä, että minä tiedän tästä uudesta tytöstä. Tämä tyttö, joka niin sanoin kuvaamattoman kaunis ja ihana, jonka kanssa hän voi olla, ja on, onnellinen. Miksi se ei minun kanssani onnistunut? Miksi piti lupailla yhteistä elämää, jos niitä lupauksia ei voi pitää?

Meillä on nyt maanantaihin asti ollut "kaverivälit". Viimeisin kahvihetki ei vaan ollut mikään mukavin. Liian vaivaantunutta ja väkinäistä keskustelua. Olen katkera, vaikka sitä en entiselle myönnäkkään. Katkerana pistin myös välit häneen poikki. Uuden tyttöystävän olemassaolokin kyllä vaikutti asiaan aika paljon. Hän haukkui minut lapselliseksi ja oli pettynyt. Toivoin hänelle pelkkää hyvää ja onnellisuutta elämässä. Minulle hän ei tietenkään toivonut mitään hyvää, vaan käski pitää hauskaa. Vetosin vielä tähän elämäntilanteeseeni ja siihen, että tällä hetkellä olen masentunut, rikki, ahdistunut ja helvetin stressaantunut kaikesta. Sitä en sanonut, että hän suurimmaksi osaksi ahdistuksen ja masennuksen syy. Ei hän sitä tietenkään halunnut ymmärtää, hän on omien sanojensa mukaan samassa tilanteessa itse. Miten hän voi olla samassa tilanteessa? Miten voi olla hän voi olla masentunut ja helvetin onnellinen samaan aikaan?

Vihaan entistä tällä hetkellä enemmän kuin mitään, tai ketään, muuta. Samalla tässä on hiipivä tunne siitä, että en tule rakastamaan ketään muuta näin paljon.

takk

Mulla olisi taas paljon asiaa, mutta ei vaan nyt onnistu kirjoittaminen, kaikki tuntuu niin väkinäiseltä. Varmaan johtuu siitä, että kaikki on kutakuinkin hyvin. Valitettavasti multa tulee näköjään tekstiä sillon, kun kaikki on huonosti ja päin helvettiä. Ei sinänsä yllätä koska valitan aina jostain, vaikka ei olisi valittamisen aihetta, niin valitan silti. En mä ennen tämmönen aina ole ollut. Joskus osasin olla onnellinen ihan pienistä asioista. Ei näköjään onnistu enää.

Kamala huomata, että musta on muutenkin tullut hirveen negatiivinen ihminen. Ajattelen kaikki asiata aina sen negatiivisen puolen kautta, mitään positiivista en näe missään. Tämä kirjoittaminen helpottaa asiaa huomattavasti, saa vaan purkaa ajatuksiaan johonkin.

Parasta ja kivointa tässä päivässä on kuitenki Simpsonit-maraton subilta. Onhan noita jaksoja jo nähty, mutta mikään ei voita näitä vapaapäiviä telkkarin edessä. Varsinkaan jos Simpsonit on seurana. Jospa vaikka muutenkin piristyisin tähän päivään ja siivoaisin. Voisin myös lähteä kävelylle ja ottaa kameran mukaan. Siitä on niin kamalan kauan aikaa, kun olen kameraa mihinkään ottanut mukaan.

Muitakin piristäviä asioita löytyy kyllä. Huomenna lähdemme American Car Showhun Helsinkiin. Oijoi, tätä olen odottanut vaikka kuinka kauan. Pääsen vähän tuulettumaan tämän kaupungin ulkopuolelle ja vielä hyvässä seurassa. En pistä vastaan ollenkaan.

nujerra ihminen

Mua ei nyt vituta se, että olen sinkkutyttö nykyään. Mua vituttaa kaikki jotka tietävät mikä mulle on parasta. Sitä en käsitä miksi löydän aina ne ihmiset elämääni ketkä tietävät parhaiten miten mulla menee ja mitä mun täytyy tehdä ollakseni onnellinen. Enkä tajua vieläkään miksi se kuuluu muille, kuinka nopeaan tahtiin elän elämäni. Silloin on elettevä, kun sitä elämää on tarjolla. Yritän vaan elää päivän kerrallaan tästä lähtien. Ei pety niin paljon jos ei odota mitään suurta ja ihmeellistä.

Mua ei oikeastaan edes jaksa enää kiinnostaa sekään, mitä ne muut musta ajattelee. Edellisen suhteen ajan tuli mietittyä liikakin kaikkea. Miksi? Siksi että sillä toisella olisi hyvä olla, ei musta itsestä niin väliä. Kunhan vaan kelpaan jollekin. No just, miksi joku ei vaan voisi joskus ajatella, että kunhan kelpaa mulle.

Olen oikukas, itsepäinen ja välillä aika lapsellinen. Sanon asiat niinkuin ne ovat, en jaksa hyssytellä ja mitä sitten jos en välttämättä jaksa aina laittaututa lähtiessäni kaupungille. En mä ole mikään hienohelma prinsessa. Ei kukaan meistä ole. Miksi sitten pitäisi esittää jotain muuta kuin olen ja käyttäytyä siivosti. Ehkä se jysähtää jossain vaiheessa, mutta tällä hetkellä ei jaksa panostaa. Oon vaan niin väsynyt miellyttämään muita.

walk away

Tänään on ollut varsinainen angstauspäivä, ei voi muuta sanoa. Siippa lähti pohjanmaalle, eikä nähä varmaan kahteen viikkoon. Kaks viikkoa on kyllä aika lyhyt aika ja pohjanmaalle pääsee kuitenkin niin helposti aina, mutta silti. Justiin sain sen takasin kotiin ja nyt se sitten taas lähti. Oishan mulla paljonkin tekemistä niin ei tarvis ajatella asiaa, mutta näköjään tykkään kieriskellä tälläsessä ihanassa itsesäälissä. No ei vaan. Nyt ei yksinkertasesti huvita.

Eilen oli reipas ja lähdin lenkille. Yritän nyt tehdä tästä rutiinin ja käydä joka päivä lenkillä. Toivottavasti ei nyt sitten kuse tämäkin yritys parantaa elämänlaatua. :D No joo, ei se kuse, koska nyt päätin niin. Joten ->

fix your face

Kyllä se koulun alku vaan auttoin esseen kirjoittamisessa. Sai taas ideoita ja sain itseäni kiinnostavan idean projektiinkin. En uskonut, että se ois noin helposti käynyt. Mulla kun tuo pää on välillä vähän hitaan puoleinen.

Siippa lähtee takas kouluun ja jään taas yksin. Haluisin pienemmän kämpän, mutta ei noiden kissojen kanssa tää muutto ole niin helppoa. Toisen kissan saisin majoitettua kotiin, mutta en haluaisi niitä nyt erottaa. Niistä on tullut niin hyviä kavereita keskenään, että julmaahan se ois... No ei olis, mutta silti ne on mun tyttöjä, enkä niistä kummastakaan haluais luopua.
Jos löytyis joku halpa hyvä kämppä johon sais ottaa eläimiä niin ois kyllä niiiiiiiiin hyvä homma. Eipä se tietenkään toteudu.

Mulla on hirveä himo valion viiden hedelmän mehuun.

ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄHHHHHHHHHHHHHHHHHH!!!!!!!!!!

Tuntuu nyt siltä, että voisin vaikka katkaista pääni niin ei tarvitsis tehä näitä kouluhommia. Esseen tekeminen ei koskaan oo ollut NÄIN vaikeeta kuin se nyt on. Aihe, joka kiinnostaa ihan mielettömästi ja josta oikeasti tietääkin (tai ainakin luulen tietäväni) jotain ei inspiroi mua kirjoittamaan mitään muuta kuin tämän tekstin tänne blogiin.

Eikä asiaa auta se, että siippa painostaa koko ajan. Saisi suksia jonnekkin helvettiin, kun ei tuosta painostamisesta mitään apua oo.

No kokeilenpa jatkaa. Ehkä saan huomenna enemmän aikaiseksi, kun pyydän selventäviä ohjeita siitä miten tuo aihe pitää rajata.