this is your great escape

Nyt tekisi todellakin mieli paeta pahaa maailmaa. Mitään ei oikeastaan ole sattunut, mutta silti kaikki menee vain niin päin vittua. Minkäs sille voi, sellaista se elämä on.

Ehkä sitä kuitenkin pitäisi osata avata suunsa silloin kun pitäisi. En vaan osaa, en ole koskaan osannut, enkä varmaankaan tule koskaan osaamaan. Minulle tosin sanotaan, että jatka elämääsi niin ei tarvitse noita juttuja miettiä. Enkä edes tiedä mikä tässä nyt hiertää niin pahasti. Toki se ei auta, että kaveri hieroo kaikkea tätä silmille. Ei ajattele mitä sanoo, eikä varmaan tajuakaan sanovansa pahoja asioita. Meidän molempien yhteinen kaveri. Onhan hän vaikeassa tilanteessa ja itse olen tätä tainnut kerjätäkin. Pitäisi osata lopettaa ajoissa.

Olkoot. Lopetan asiasta jauhamisen.


(en mä siihen kuitenkaan pysty vielä. katsotaan mitä draamaa vappu tuo tullessaan.)

tappohalusta

Kyllä, tällä hetkellä on murhanhimoinen olo. Ei siis mitään positiivisia fiiliksiä ketään (lue: entistäni) kohtaan. Tieto siitä, että hän on myöskin mahdollisesti pettänyt minua uuden tyttönsä kanssa ei tunnu hyvältä, mutta ei myöskään niin pahalta kuin ajattelin. Entinen ei ilmeisesti pysty elämään yksin. Harmittaa toisaalta, että häneen olen kuluttanut aikaani ja ajatuksiani. Olen myös ollut hänelle kiltti ja tehnyt kaiken hänen puolestaan. Tällä tavoin olin myös pääsin myös itsekin helpoimmalla, mutta silti.. miksi ihmeessä olen ollut niin tyhmä?

Olen suoraan sanottuna pettynyt häneen. Miksi hän ei voi olla rehellinen? Miten hän kehtaa moralisoida minulle harmittomasta takapuoleen tarraamisesta, kun hänellä itsellään on jo vakavampi suhde meneillään. Miten hän on voinut saada minulle tällaisen syyllisyyden tunteen omasta olemassa olostani? En todellakaan käsitä. Minua on ilmeisesti vaan niin helppo höynäyttää, koska luotan liikaa.

Alan toki jo epäilemään sitä, että onko hän koskaan ollut minulle rehellinen. Vähitellen olen saanut selville asioista, joista hän on minulle valehdellut. Pieniä asioita kylläkin, mutta tässä vaiheessa nekin alkavat tuntua niin suurilta. Pistää vaan miettimään, miten paljon hän onkaan minua käyttänyt hyväksi ja miten paljon hän on minulle valehdellut. Tuskin puhui totta sanoessaan rakastavansa minua.

Katkeran ex-avokin tilityksiä joo. Tällä hetkellä se on yksi ja sama. Nyt minulla on oikeasti aihetta siihen katkeruuteen. En minä muutakaan voi. Haluan nyt vaan jatkaa elämääni ilman tätä ihmistä ja kiitän vaan itseäni siitä, että älysin laittaa välimme poikki.

Päällimmäisenä ajatuksena vaan on, että hänellä ei ole edes munaa olla rehellinen. Tässäkään vaiheessa. Lässyttää vaan siitä, kuinka minulla on paljon paremmat lähtökohdat kaikkeen ja minulla ei ole oikeutta valittaa mistään. Vitut sanon minä.

Tekopyhä paska.

vihantunteesta

Haluaisin rakastaa ja vihata asioita tasapuolisesti. Harmittaa, että tällä hetkellä elämääni hallitsee enemmänkin tuo suuri viha ihmisiä ja elämää kohtaan.

Suurin vihan aiheuttaja tällä hetkellä on entiseni. Miksi minuun pitää vaikuttaa tämä asia niin paljon. Tuntuu, että se koko yhteinen aika meni hukkaan ja on vaikea uskoa entisen rakastaneen minua ollenkaan. Olin vaan hänelle jonkinlainen äiti, joka huolehti kaikesta ja maksoi laskut hänen puolestaan. Oikeastaan en tajua miksi edes vielä rakastan häntä niin paljon, ottaen nyt huomioon sen kaiken paskan mitä se suurimmaksi osaksi oli. Eipä sillä, kyllä niitä hyviäkin hetkiä oli. En minä muuten sen kanssa häitäkään olisi jo suunnitellut.

Tätä vihaa ei myöskään helpota se, että entisellä on uusi tyttöystävä jo nyt. Ei siitä ole kuin pari kuukautta, kun erottiin. Omien sanojensa mukaan hän ei halunnut nyt seurustella pitkään aikaan. Halusi olla yksin. Entiseni ei tosin tiedä, että minä tiedän tästä uudesta tytöstä. Tämä tyttö, joka niin sanoin kuvaamattoman kaunis ja ihana, jonka kanssa hän voi olla, ja on, onnellinen. Miksi se ei minun kanssani onnistunut? Miksi piti lupailla yhteistä elämää, jos niitä lupauksia ei voi pitää?

Meillä on nyt maanantaihin asti ollut "kaverivälit". Viimeisin kahvihetki ei vaan ollut mikään mukavin. Liian vaivaantunutta ja väkinäistä keskustelua. Olen katkera, vaikka sitä en entiselle myönnäkkään. Katkerana pistin myös välit häneen poikki. Uuden tyttöystävän olemassaolokin kyllä vaikutti asiaan aika paljon. Hän haukkui minut lapselliseksi ja oli pettynyt. Toivoin hänelle pelkkää hyvää ja onnellisuutta elämässä. Minulle hän ei tietenkään toivonut mitään hyvää, vaan käski pitää hauskaa. Vetosin vielä tähän elämäntilanteeseeni ja siihen, että tällä hetkellä olen masentunut, rikki, ahdistunut ja helvetin stressaantunut kaikesta. Sitä en sanonut, että hän suurimmaksi osaksi ahdistuksen ja masennuksen syy. Ei hän sitä tietenkään halunnut ymmärtää, hän on omien sanojensa mukaan samassa tilanteessa itse. Miten hän voi olla samassa tilanteessa? Miten voi olla hän voi olla masentunut ja helvetin onnellinen samaan aikaan?

Vihaan entistä tällä hetkellä enemmän kuin mitään, tai ketään, muuta. Samalla tässä on hiipivä tunne siitä, että en tule rakastamaan ketään muuta näin paljon.