tappohalusta

Kyllä, tällä hetkellä on murhanhimoinen olo. Ei siis mitään positiivisia fiiliksiä ketään (lue: entistäni) kohtaan. Tieto siitä, että hän on myöskin mahdollisesti pettänyt minua uuden tyttönsä kanssa ei tunnu hyvältä, mutta ei myöskään niin pahalta kuin ajattelin. Entinen ei ilmeisesti pysty elämään yksin. Harmittaa toisaalta, että häneen olen kuluttanut aikaani ja ajatuksiani. Olen myös ollut hänelle kiltti ja tehnyt kaiken hänen puolestaan. Tällä tavoin olin myös pääsin myös itsekin helpoimmalla, mutta silti.. miksi ihmeessä olen ollut niin tyhmä?

Olen suoraan sanottuna pettynyt häneen. Miksi hän ei voi olla rehellinen? Miten hän kehtaa moralisoida minulle harmittomasta takapuoleen tarraamisesta, kun hänellä itsellään on jo vakavampi suhde meneillään. Miten hän on voinut saada minulle tällaisen syyllisyyden tunteen omasta olemassa olostani? En todellakaan käsitä. Minua on ilmeisesti vaan niin helppo höynäyttää, koska luotan liikaa.

Alan toki jo epäilemään sitä, että onko hän koskaan ollut minulle rehellinen. Vähitellen olen saanut selville asioista, joista hän on minulle valehdellut. Pieniä asioita kylläkin, mutta tässä vaiheessa nekin alkavat tuntua niin suurilta. Pistää vaan miettimään, miten paljon hän onkaan minua käyttänyt hyväksi ja miten paljon hän on minulle valehdellut. Tuskin puhui totta sanoessaan rakastavansa minua.

Katkeran ex-avokin tilityksiä joo. Tällä hetkellä se on yksi ja sama. Nyt minulla on oikeasti aihetta siihen katkeruuteen. En minä muutakaan voi. Haluan nyt vaan jatkaa elämääni ilman tätä ihmistä ja kiitän vaan itseäni siitä, että älysin laittaa välimme poikki.

Päällimmäisenä ajatuksena vaan on, että hänellä ei ole edes munaa olla rehellinen. Tässäkään vaiheessa. Lässyttää vaan siitä, kuinka minulla on paljon paremmat lähtökohdat kaikkeen ja minulla ei ole oikeutta valittaa mistään. Vitut sanon minä.

Tekopyhä paska.