Tänään on ollut varsinainen angstauspäivä, ei voi muuta sanoa. Siippa lähti pohjanmaalle, eikä nähä varmaan kahteen viikkoon. Kaks viikkoa on kyllä aika lyhyt aika ja pohjanmaalle pääsee kuitenkin niin helposti aina, mutta silti. Justiin sain sen takasin kotiin ja nyt se sitten taas lähti. Oishan mulla paljonkin tekemistä niin ei tarvis ajatella asiaa, mutta näköjään tykkään kieriskellä tälläsessä ihanassa itsesäälissä. No ei vaan. Nyt ei yksinkertasesti huvita.
Eilen oli reipas ja lähdin lenkille. Yritän nyt tehdä tästä rutiinin ja käydä joka päivä lenkillä. Toivottavasti ei nyt sitten kuse tämäkin yritys parantaa elämänlaatua. :D No joo, ei se kuse, koska nyt päätin niin. Joten ->
torstai 10. tammikuuta 2008
tiistai 8. tammikuuta 2008
fix your face
Kyllä se koulun alku vaan auttoin esseen kirjoittamisessa. Sai taas ideoita ja sain itseäni kiinnostavan idean projektiinkin. En uskonut, että se ois noin helposti käynyt. Mulla kun tuo pää on välillä vähän hitaan puoleinen.
Siippa lähtee takas kouluun ja jään taas yksin. Haluisin pienemmän kämpän, mutta ei noiden kissojen kanssa tää muutto ole niin helppoa. Toisen kissan saisin majoitettua kotiin, mutta en haluaisi niitä nyt erottaa. Niistä on tullut niin hyviä kavereita keskenään, että julmaahan se ois... No ei olis, mutta silti ne on mun tyttöjä, enkä niistä kummastakaan haluais luopua.
Jos löytyis joku halpa hyvä kämppä johon sais ottaa eläimiä niin ois kyllä niiiiiiiiin hyvä homma. Eipä se tietenkään toteudu.
Mulla on hirveä himo valion viiden hedelmän mehuun.

maanantai 7. tammikuuta 2008
ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄHHHHHHHHHHHHHHHHHH!!!!!!!!!!
Tuntuu nyt siltä, että voisin vaikka katkaista pääni niin ei tarvitsis tehä näitä kouluhommia. Esseen tekeminen ei koskaan oo ollut NÄIN vaikeeta kuin se nyt on. Aihe, joka kiinnostaa ihan mielettömästi ja josta oikeasti tietääkin (tai ainakin luulen tietäväni) jotain ei inspiroi mua kirjoittamaan mitään muuta kuin tämän tekstin tänne blogiin.
Eikä asiaa auta se, että siippa painostaa koko ajan. Saisi suksia jonnekkin helvettiin, kun ei tuosta painostamisesta mitään apua oo.
No kokeilenpa jatkaa. Ehkä saan huomenna enemmän aikaiseksi, kun pyydän selventäviä ohjeita siitä miten tuo aihe pitää rajata.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)